HIFK naiset voittoihin 2-divisioonassa
21.10.2018 13:11 Uutisointi / HIFK Naiset Edustus

HIFK naiset voittoihin 2-divisioonassa

HIFK naisten edustusjoukkue hoiteli lauantain urakan kunnialla loppuun napatessaan Kirkkonummelta mukaan kaikki jaossa olleet sarjapisteet.

Ensimmäinen peli Rangersia vastaan sai vauhdikkaan alun Rangersin iskiessä ottelun avausmaalin, kun peliä oli pelattu minuutin verran. Jo pelin alusta oli siis selvää, että vastustajalla on nippu taitavia ja nopeita pelaajia, joten skarppina täytyisi olla. Peli oli suhteellisen tasaista, mutta vastustaja sai hyödynnettyä maalipaikat paremmin ja he pääsivät tekemään maalin myös rangaistuslaukauksesta. Kolmanteen erään lähdettäessä IFK:lla oli kahden maalin tappioasema, mutta sitä ei jääty surkuttelemaan. Neljän minuutin aikana IFK heilutti vastustajan maaliverkkoja kolme kertaa, joten tällä tahdilla mentiin ensin tasoihin ja sitten ohi. Loppulukemiksi kaunisteltiin 5-3 ja tiukka taistelu tuotti halutut pisteet.

Voitonjuhliin ei kauheasti ollut aikaa, kun piti alkaa keskittymään seuraavaan peliin. Päivän toinen vastustaja oli MuLi, joka onnistui maalinteossa myös heti ottelun alussa, kun peliä oli pelattu 24 sekuntia. Peli pyöri kuitenkin lähtökohtaisesti enemmän vastustajan päässä, joten maalia ei kauheasti tarvinnut harmitella. Osuma jäikin MuLin ainoaksi IFK:n verkkoon, mutta sen sijaan IFK nakutteli pelin aikana kaikkiaan kuusi maalia. Vastustajan maalivahdille kertyi ottelussa 36 torjuntaa, joten maalinsuulla oli todellakin nainen paikallaan.

Kahden pelatun turnauksen jälkeen sarjataulukko näyttää tältä:

Päivän pelien lyhyt tiivistelmä:

  • tavoite toteutettu (4 sarjapistettä himaan)
  • otteluiden aluissa oltava tarkempi
  • ykköskenttä liekeissä


#17


   
Lisää uutisia
HIFK Naiset Edustus
«  Marraskuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930
 
Kategoriat